Pienoismaailmaleikki: miksi lapset rakastavat rakentaa pieniä maailmoja
Anna viisivuotiaalle tarjottimellinen hiekkaa, muutama muovieläin ja simpukankuori, ja muutamassa minuutissa on syntynyt aavikko, jolla on eksynyt leijona, tien tunteva kameli ja lähestyvä myrsky. Varhaiskasvatuksessa tätä kutsutaan pienoismaailmaleikiksi: pieni näkymä, kourallinen hahmoja ja tarina, jonka lapsi keksii sitä mukaa kuin leikkii.
Mitä pienoismaailmaleikki on
Pienoismaailma on mikä tahansa näkymä, jota lapsi voi katsoa ylhäältä ja järjestellä: maatila matolla, dinosaurusten suo uunipellillä, nukkekoti, palikoista rakennettu kaupunki leikkiautoineen. Pienoismaailman tekee näkökulma. Lapsi ei itse esitä roolia, kuten pukeutumisleikissä. Hän on ohjaaja, joka liikuttaa jokaista hahmoa ja päättää, mitä niille kaikille tapahtuu.
Siksi se sopii niin hyvin 4–8-vuotiaille. Nuoremmat lapset leikkivät enimmäkseen omaa päiväänsä (ateria, kylpy, nukkumaanmeno). Noin neljästä ikävuodesta lähtien lapset alkavat keksiä: he suunnittelevat näkymän ennen kuin leikkivät sen, antavat hahmoille ratkaistavia ongelmia ja kertovat, mitä tapahtuu, oikeassa järjestyksessä. CDC mainitsee noin nelivuotiaan virstanpylväiden joukossa, että lapsi ”leikkii olevansa jotain muuta”, ja viisivuotiaana, että hän ”kertoo kuulemansa tai itse keksimänsä tarinan, jossa on vähintään kaksi tapahtumaa”.
Mitä lapset harjoittelevat
- Tarinankerrontaa. Hahmoja täynnä oleva näkymä herättää kysymykset, joita jokainen tarina tarvitsee: kuka täällä asuu, mikä menee pieleen, mitä sitten tapahtuu. Tarinan kertominen niin, että siinä on alku, keskikohta ja loppu, on yksi myöhemmän lukemisen ja kirjoittamisen perusta.
- Sanoja. Jokainen maailma tuo mukanaan omat sanansa: hylky, koralli, astronautti, kanjoni, savanni, palomies. Lapset käyttävät uusia sanoja, koska tarina tarvitsee niitä.
- Tilaa ja suunnittelua. Lähellä ja kaukana, edessä ja takana, iso ja pieni. Näkymän järjestäminen niin, että se näyttää oikealta, on varhaista suunnittelua ja avaruudellista ajattelua.
- Itsensä näkemistä. Lapset laittavat itsensä tarinoihinsa. Hahmo, joka näyttää heiltä, jolla on heidän oma ihonvärinsä, omat hiuksensa ja lempivaatteensa, antaa heidän olla sankarina maailmassa, jonka he itse tekivät.
Lastenlääkärit pitävät tällaista leikkiä osana tervettä kehitystä. Tutkijat, jotka ovat tarkastelleet mielikuvitusleikkiä tarkasti, ovat varovaisempia: se kulkee käsi kädessä hyvien kielellisten ja sosiaalisten taitojen kanssa, mutta on vaikea osoittaa, että se saa ne aikaan. Sen sijaan auttaa aikuinen, joka tulee mukaan ottamatta ohjia, mitä tutkijat kutsuvat ohjatuksi leikiksi: lapsi johtaa, ja aikuinen kysyy ja tarjoaa sanoja.
Millainen on hyvä kuvantekopeli
Useimmat rakentelu- ja pukeutumissovellukset avautuvat nopeasti ja käyvät nopeasti tylsiksi. Hyvä kuvantekopeli toimii kuin laatikollinen pieniä leluja:
- Paljon valinnanvaraa. Vaihtelu pitää kekseliään lapsen vauhdissa: erilaisia maailmoja, erilaisia hahmoja, juttuja, jotka aloittavat erilaisia tarinoita.
- Ei tavoitetta eikä pisteitä. Kun mitään ei voi voittaa, tarina on pääasia.
- Syvyyttä. Kauempana olevat jutut näyttävät pienemmiltä ja edessä olevat ovat edessä, joten kuva näyttää paikalta eikä tarra-arkilta.
- Tie pois ruudulta. Paras loppu ruutuleikille on oikea leikki. Näkymä, jonka voi tulostaa ja värittää, vie tarinan pöydän ääreen.
Näin Make a World sen tekee
Make a World on kuvantekopeli 4–8-vuotiaille.
- Ensin tehdään oma itse. Tyttö tai poika, seitsemän kampausta, kaksikymmentä asua pyjamasta avaruuspukuun, mikä tahansa väri iholle, hiuksille, paidalle, housuille ja kengille sekä lisäjuttuja, kuten silmälasit, kruunu tai silinterihattu. Hahmoja voi tehdä enintään kaksitoista, joten koko perhe pääsee mukaan.
- Kuusi maailmaa. Merenalainen maailma, avaruus, lumottu metsä, savanni, kaupunki ja aavikko, ja jokaisessa kaksi taustaa, kaksikymmentä hahmoa ja noin kolmekymmentä juttua.
- Oikea näkymä. Mitä tahansa voi vetää minne tahansa. Lähempänä alareunaa olevat jutut piirretään isompina ja muiden eteen, ja jokaisen jutun voi tehdä isommaksi tai pienemmäksi, kääntää tai siirtää eteen tai taakse.
- Samasta näkymästä värityskuva. Jokaisella kuvalla on mustilla viivoilla piirretty kaksonen, joten valmiin maailman voi tulostaa ja värittää väriliiduilla.
Vinkkejä aikuisille
- Kysy, älä kehu. ”Kuka täällä asuu? Miksi astronautti on aavikolla?” saa tarinan alkuun. ”Ihana!” lopettaa sen.
- Kirjoita tarina muistiin. Neli- ja viisivuotiaat osaavat kertoa paljon pidempiä tarinoita kuin kirjoittaa. Kirjoita lapsen tarina tulostetun kuvan alle ja lue se hänelle ääneen.
- Tehkää perhe. Tehkää hahmo jokaiselle kotona asuvalle ja laittakaa kaikki samaan maailmaan. Kysy sitten, minne kaikki ovat menossa.
- Lopettakaa paperilla. Tulosta värityskuva, kun ruutuaika on ohi. Tarina jatkuu pöydän ääressä, ja viivojen sisäpuolelle värittäminen on hyvää harjoitusta niille pienille käden liikkeille, joita kirjoittaminen vaatii.
- Rakentakaa yksi oikeasti. Uunipelti, vähän jauhoja tai hiekkaa, muutama lelueläin ja kulhollinen vettä on savanni juomapaikkoineen. Peli on lähtökohta, ei korvike.
Mitä seuraavaksi
Lapsi, joka kertoo tarinoita, valmistautuu lukemaan niitä. Jos lapsesi on neljävuotias tai vanhempi ja alkaa huomata kirjaimia, Tiny Hands Learn: Lukeminen on ilmainen ohjelma 2–7-vuotiaille, joka opettaa kirjaimet niiden äänteiden kautta, ja oppaamme siitä, miten lapsi oppii lukemaan ja kirjoittamaan, kertoo vaiheet.
Lapset, jotka tykkäävät tehdä hahmoja, nauttivat usein myös Dress-Up Partysta, ja pienemmät sisarukset voivat leikkiä Little Housessa, rauhallisessa nukkekodissa 2–5-vuotiaille. Jos lapsi haluaa piirtää oman näkymänsä alusta asti itse, kokeilkaa Chalk Artia.
Lähteet
- CDC — Milestones by 4 Years (leikkii olevansa jotain muuta)
- CDC — Milestones by 5 Years (kertoo tarinan, jossa on vähintään kaksi tapahtumaa)
- Yogman ym., Pediatrics — The Power of Play: A Pediatric Role in Enhancing Development in Young Children (2018)
- Lillard ym., Psychological Bulletin — The Impact of Pretend Play on Children's Development: A Review of the Evidence (2013)
- Weisberg ym., Current Directions in Psychological Science — Guided Play (2016)
