Syy ja seuraus -leikit 1–3-vuotiaille (ja miksi taapero toistaa kaiken)

Jokainen yksivuotiaan vanhempi tuntee lusikkakokeen. Lusikka putoaa syöttötuolin reunan yli. Vanhempi nostaa sen. Lusikka putoaa taas. Neljäkymmentä kertaa. Se näyttää kiusanteolta, mutta oikeasti se on tiedettä.

Mitä varten lusikka on

Suunnilleen yhdeksän kuukauden ja kolmen vuoden iän välillä lapsen tärkein projekti on selvittää, miten maailma reagoi hänen tekemisiinsä. Pudota lusikka: se putoaa, kolisee, ja aikuinen ilmestyy paikalle. Uudestaan: sama tulos. Ja vielä kerran: edelleen sama. Toistaminen ei ole uhmaa. Taapero varmistaa luonnonlakia, ja se tuntuu hyvältä, koska ennustettavasti vastaava maailma auttaa lasta tuntemaan olonsa turvalliseksi.

Psykologit kutsuvat tätä syy-seuraussuhteiden oppimiseksi, ja siitä kasvaa paljon myöhempää: kieli (sanon ”ylös”, minut nostetaan), sosiaaliset taidot (minä hymyilen, hän hymyilee) ja lopulta päättely (”jos tönäisen tornia, se kaatuu, joten en tönäise”). Lapsi, joka on kokenut tuhansia luotettavia syitä ja seurauksia, odottaa maailman olevan ymmärrettävä.

Mitä hyvillä syy ja seuraus -leluilla on yhteistä

• Seuraus tulee nopeasti. Mitä lyhyempi viive, sitä helpompi teko ja tulos on yhdistää.
• Se on joka kerta sama. Luotettavuus on koko opetus.
• Lapsi ohjaa sitä. Itsestään esiintyvät lelut opettavat paljon vähemmän siitä, että omilla teoilla on vaikutusta.
• Seuraus on iso. Valoa, ääntä, liikettä. Hienovaraisuus menee yksivuotiaalta ohi.
• Sitä ei voi tehdä väärin. Epäonnistumista ei ole, on vain lisää seurauksia.

Ponnahduslelut, valoa vilkuttavat rummut sekä puulusikka ja kattila käyvät kaikki. Samoin näppäimistö, jos tietokone saa vastata, ja juuri sitä varten on Kaboom Keys.

Seuraava askel: maali

Jossain kahden vuoden tienoilla pelkkä syy ja seuraus ei enää riitä. Lapsi ei halua vain, että jotain tapahtuu, vaan että tapahtuu tietty asia. Silloin alkavat tähtääminen, ajoitus ja ennakointi.

Ball Bonanza on tehty juuri tähän vaiheeseen. Pallo pomppii näytöllä täynnä emojieläimiä. Napauta mihin tahansa, niin pallo lentää sormeasi kohti. Jos se osuu eläimeen, eläin pyörii, litistyy tai näyttää hämmästyneeltä. Epäonnistua ei voi, eikä mitään tarvitse saada valmiiksi, mutta nyt on kohde, ja seuraus riippuu siitä, mihin napautat, eikä vain siitä, napautatko. Se on aito harppaus monimutkaisempaan, ja kaksivuotiaat ottavat sen silminnähden ylpeinä.

Kolme asiaa, joita peli opettaa huomaamatta:

1. Tähtäämistä. ”Haluan pallon tuonne, joten napautan tuonne.”
2. Odottamista. Ensin tulee napautus, pomppu vasta hetken päästä. Puolen sekunnin odottaminen tulosta on vaikeampaa kuin miltä kuulostaa.
3. Reaktioiden lukemista. Eläimillä on kasvot. Lapset alkavat nimetä näkemäänsä: pyörryksissä, hämmästynyt, huojuva. Se on tunnesanastoa, lainattu fysiikkapelistä.

Kentän kummassakin päässä on myös maali, jonka viivalla liikehtii eläinmaalivahti. Maalista seuraa isot hurraahuudot, konfetteja ja hyppivä yleisö, ja sitten pallo palaa keskelle aloituspotkua varten. Mitään ei lasketa, mutta maali antaa tähtäämiselle syyn: lapset alkavat valita maalin ja ohjata palloa sitä kohti napautus kerrallaan. Maalivahdit ovat hitaita ja arvaavat joskus tahallaan väärin, joten kaksivuotias tekee maaleja niin usein, että jaksaa yrittää.

Leikitään yhdessä

Ball Bonanza on hiekkalaatikko, joten vanhemman tehtävä on selostaa, ei neuvoa:

• ”Vau, sammakkoa huimaa!”
• ”Saatko pallon pandan luo?”
• ”Kumpaan maaliin sinä tähtäät? MAALI!”
• ”Katso, tähti! Mitä tapahtuu, jos pallo osuu siihen?”

Parin minuutin välein eläimet vilkuttavat hyvästit ja uusi porukka kävelee paikalle, ja kentälle ilmestyy esineitä, jotka tuovat lisäpallon, nopeuttavat menoa tai kutsuvat lisää kavereita. Näytä niitä lapselle, sillä kaksivuotias ei yleensä huomaa pientä muutosta itse.

Mitä seuraavaksi

Kun lapsi alkaa kysellä sääntöjä ja haluaa tietää, tekikö hän oikein, hän on valmis peleihin, joissa on tavoite. Stack It Up on hyvä ensimmäinen: pudota palikoita, rakenna torni ja naura, kun se kaatuu. Romahdus on tarkoituksella pelin hauskin osa, joten ensimmäinen kosketus ”yrittämiseen” tulee ilman ensimmäistä kosketusta ”häviämiseen”.